kun eihän siitä ole kauankaan, kun aloin kirjottaa. Niin se olikin viime vuoden puolella ja nyt ollaan jo seuraavan vuoden hutikuussa (okei, huHtikuussa). Älytöntä, miten aika lentää kuin siivillä, juoksee, kuluu... Aika osaa tehdä kaikenlaista. Mitenkähän nukkavierussa tilassa se on nyt?
Yleensä ihminen kai kirjottaa päiväkirjoja ja blogeja, kun on tapahtunu jotain järisyttävää tai edes tunteikasta, etenkin jos on ihastunut (tai no, aina siitä ei voi kirjottaa blogiin). Kyllä, olen ihastunut! Jälleen kerran, nimittäin italian kieleen. En kerta kaikkiaan käsitä, mikä siinä viehättää! Käänsin taannoin pätkän yhden yhdistyksen esittelystä italiaksi ja sitten kaivoin naftaliinista Eros Ramazzottin levyt (ei, miulla ei ole kaikkia niitä, mut parikin on tällä hetkellä tarpeeksi). Nyt oon joikhannut tällä kähiällä kurkulla, josta flunssa vei äänen välillä ihan kokonaankin, yhtä ja samaa rallatusta varmaan pari tuntia:
Nella mente sempre lei
come un ossessione lei
che mi accende i sensi e la fantasia
e m'immagino di averla qui
e m'immagino di stringerla
fra le mie braccia
di stringerla cosi'
Joku vois luulla, että hulluhan tuo on, kun kelaa samaa biisiä tuntitolkulla, ja mikäs minä olen viemään häneltä oikeassa olemisen ilon... On vaan niin ihanaa, kun kielikurssilla aikanaan opitut sanat alkaa taas muistua mieleen ja kun vielä biisin sanatkin ymmärtää paria lukuun ottamatta vanhasta muistista... ah, sitä kauneutta. Jep, olen pöpinä nimenomaan italian kieleen, vaikka ranskaa aina sanotaan kauniiksi. Sen kirjottaminen on esimerkiksi huomattavasti hankalampaa, kokeilkaa vaikka. Toisaalta jos osaa lukion ranskan ja vähän enemmän englantia, italiaa on tosi helppo ymmärtää. Ylläoleva pätkä esimerkiksi on suomeksi:
Mielessä aina hän (In + la = nella mente)
kuin päähänpinttymä, hän
joka sytyttää aistini ja mielikuvitukseni (accendersi = refleksiiviverbi)
ja kuvittelen kuinka minulla on hänet täällä (avere = omistaa + la = hänet)
ja kuvittelen kuinka puristan hänet (stringere = rutistaa + la = hänet)
syliini (kirjaimellisesti: käsivarsieni väliin)
puristan häntä näin
Okei, tunteellista mössöä, mut italiaksi se kuulostaa sentään nätiltä. ;)
Mitäs tässä muuta?
Juu, flunssaa on sit pidelty ainakin 3 viikkoa, ensin poskiontelontulehduksen kera ja nyt viimeimmäksi meni äänikin, joka onneksi on jo palaamassa takas. Oli hiukan tuskaa olla Haarikassa karaokeiltana, kun ei pystyny itte laulamaan. Kaiken lisäksi sinne oli jostain siunaantunut ihan vieraan näköistä porukkaa, joka mun mielestä enimmäkseen laulo nuotin vierestä. Ehkä mä vaan kuvittelin. Joo, ihan varmasti vaan kuvittelin. :) On tuolla kumminkin tullut käytyä, vaikka lauluaikaa lyhennettiin, mut ikinä en vielä oo muistanu, kun kello lähenee yhtä yöllä, että lauluaika loppuu kohta. Loppukuulutus tulee aina uudestaan yllätyksenä. Onneks Minnalta saa sit toivoa kappaleita, ja melkein joka kerta jotain pyydänkin.
Tuli taas vietettyä pääsiäisen pyhät pakanaverkon leirillä, joka oli toista vuotta perätysten Porin liepeillä. Tällä kertaa ajoin sinne omalla autolla, eikä se lopulta niin paha keikka ollut. Vähän kyllä ottaa päähän, että jos ajaa liian pitkiä matkoja putkeen, niin viimeistään seuraavana päivänä on selkä- ja päänsärky valmiit, ja jo samana iltana alkaa merimieskeinunta, joka kestää seuraavaan päivään, siis se olo, kuin olis ollut laivassa. Mut nyt on taas todistettu, että jaksan ajaa, että auto kestää ja että löydän lopulta perillekin, kun annetaan tarpeeks tarkka kartta ja paljon aikaa. ;) No, jos yhtään tärppää, voi olla, että päästään syysleirille jonnekin Lahden seutuville, mutta sen leiripaikan löytäminen voi olla pienen työn takana. Onneks miulla ei oo muuta kun aikaa järjestää näitä. Just typosin erkintöjä pakiksen kalenteriin muutaman päivän, jotta saadaan tän vuoden kalenteri puskettua vielä ulos ennen kuin jää kokonaan välin. Siinä olikin sivistävä tutustuminen eri pakanauskontojen juhlapyhiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti